31. tammikuuta 2015

Kuinka etenee kasvu ilman sirkkalehtiä


Kun olen paljon noita kypäriä repinyt ja sirkkalehtiä raadellut niin ajattelin että kuinkas nuo lehdettömiksi päätyneet pärjäävät. Käytännössä tuossa on kolme tapiksi päätynyttä "sirkka"taimea  Niitä alan seurailemaan kuin käy noiden kanssa. Valoa on noille tarjolla runsaasti ja hieman viheriäistä vartta noissa vaikka ei ole lehteä. Ensimmäinen kuva on otettu 17. päivä ja viereiset kaksi 23. päivä.


Hyvin ne vaan jaksaa, 31.1. ja kolmesta yksi on jo lehdillä ja toinen pukkaa pientä lehteä mutta kolmannesta ei ota vielä selkoa.

21.2. 2/3 hengissä sekä lisäksi missä tarra-ansa laitettuna yksi normaalin oloinen vain vähän kärsinyt taimi kuihtunut pois. Tuo missä yksi lehti ilmestyneenä oli alkujaan vain pelkkä tynkä jossa vihreää vartta. vasemmalla oleva kuollut varsi oli vain lyhyellä valkoisella varrella, ei riittänyt. Kun taimella vain kasvuintoa riittää niin aina on kaikki mahdollista.


15.3 2/3 Selvisi tosiaan hengissä mutta pienemmäksi jäänyt oli jo jäänyt varjoihin niin siksi ei ollut päässyt vauhtiin. Parempivointinen taimi olikin tosiaan Starfish niin olikin jo ihan muiden tahdissa menossa taimilaarissa. Toki ei tuo Jamaican Bell huonossa kunnossa enää ole.


Itse ainakin pystyn toteamaan että jos sirkat jää kypärään niin ainakin pidemmällä varrella/ vihertävällä sellaisella ja ihan pienellä sirkkalehti nysillä lähtee kyllä kasvamaan hyvällä hoidolla, vaikka hieman hidastuukin kasvu. Sanoisin että melkein nopeammin mennään kuitenkin kuin idättäisi uudelleen. Toki jos ainoat siemenet olleet niin toivoa on olemassa vaikka kypärä vie kauniit sirkat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti