31. tammikuuta 2015

Kohta alkaa Helmikuu ja pian on pakko alkaa harventaa kasvustoa


Kauniisti alkaa olemaan viherkasvustoa ja hyvässä valossa ollut Aji Cristal on aika kovassa nuppu vaiheessa. Ensimmäinenkään nuppu ei ole vielä auennut, mutta mukavasti tuo on haarautunut ja pukkaa tuota nuppua. Kasvustot ovat kyllä keinovalossa sekä kunnolla lannoitettuna paljon tukevampia ja runsaampia kuin viimekauden Aji Fantasyni ikkunalaudalla keväällä luonnonvalossa. 



Alkoi tuo Chinense jättiläiseni vihdoin haarautumaan, Caramel Bhut Jolokia kyseessä minkä runko alkaa alhaalta olemaan jo kunnollisen kuulakärkikynän luokkaa.


Viimeiset itämässä, Annuumeja ja alhaalla Minipaprika Orange Viimeisimpinä siemeninä lisättynä ilman nimeä.


Pitänee taas ruukutustalkoita suorittaa kun alkaa aika pöyhkeän oloista tuo kasvu olemaan tuossa akvaariokasvatuksessa. Tumma suora varsi vasemmalla taimilaatikossa on Montufar mikä alkanee vihdoin jonnekin edetä.


Pari laatikollista tosiaan pienempiä sirkkalehtisiä jotka alkaa pian oikeita lehtiä pukkaamaan. Etualalla isommat taimet ovat Wernereitä, toinen latvottu ja pienempi oikealla laidalla. Oikeanpuoleinen oli aikoinaan ensimmäinen sirkkalehtien raatelukokeilu (toki tahaton).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti